Taas on tapahtunut paljon kahdessa viikossa. Ja kuten arvata saattaa, huono tuurimme eikun jatkuu.

Laatoittajan jälkeen seuraavana päivänä paikalle saapuivat Topi-keittiöiden asentajat. Koska laatoitukset eivät olleet valmiit, kodarin ja wc:n kalustaminen jäi laatoittaja-reppanalle. Kalusteet ovat ihan kivat, olen erityisen tyytyväinen liukuovikaapistoihin eteisessä ja makkarissa sekä vessan kaapistosta, josta tuli tosi kiva. Keittiön saareke olisi voinut olla hiukan pidempi ja kokovalkoinen keittiö näyttää hieman valjulle. Tilanne voi tietysti korjaantua, kun kodinkoneet asennetaan paikoilleen. Reklamoitavaa tulee taas sillä keittiö on 8cm leveämpi kuin pohjapiirrustuksessa (meille on tehty näköjään orkkis -hailuodon keittiö). Valitettavasti myös ruokailutilan ikkunaa oli siirretty keskemmälle seinää koska ruokailutilan piti olla suurempi ja nyt ikkuna ei siis ole keskellä tilaa. Myöskään keittiön kattovalo ei satu pöydän päälle vaan tulee roikkumaan tuolien päällä. Siis ihan pikkuisen vaan harmittaa.... Oikein pelkään mitä tästä reklamaatiosta seuraa.  Wc:n taso oli asennettu ylösalaisin, keittiön taso leikattiin liian lyhyeksi ja joitakin naarmuja ovissa rungossa. Muuten ei sen vakavampaa.

Meillä kävi viime vikolla myös laminaatin asentaja. Lattiat ovat kivat, ainut vaan että laatu oli tässäkin heikkoa ja jo nyt tiedetään, että ainakin yhdestä huoneesta menee lattiat uusiksi :( lisäksi tästä syystä johtuen laminaatti loppui kesken ja meillä on keittiökalusteiden alla ruskeaa laminaattia. lattiamme oli siis perusvalkoimasta. 

Laatoittajamme jätti jälleen jumalattoman sotkun lähtiessään mutta laatoitukset ovat melkein valmiit. Kylppärin ikkuna tuli vesieristettyä ja laatoitettua ja veskiin ja eteiseenkin saatiin painostuksen jälkeen uudet laatat. Vain muutamia silikoneja puuttuu paikoin. Jälki on ok mutta muutamissa kohdin ei voi kuin ihmetellä mitä hänen päässään on oikein liikkunut. Noh, meillä on muuton jälkeen aikaa miettiä mitä teemme. Välitilalaatoitukset sentään onnistuvat -keittiön välitila laatoitettiin vain kahdesti kun laatta oli sattunut menemään pystyyn vaikka toivoin sen nimenomaan vaakaan.. Laattakin loppui kesken mutta onneksi saimme kodin terrasta vastaavaa laattaa että kodarin välitilakin tuli laatoitettua. 

Saimme myös vesikalusteet viime viikolla. Putkimiehen työstä ei ole mitään pahaa sanottavaa vaan hän hoiti sarkansa kiitettävästi ja opasti vielä iv-koneen käytössä.  Meille tuli Oras Cubistan hanat ja isot sadesuihkut. Olen tyytyväinen valintaani. Kivat ovat :)

Kävimme tänään imuroimassa ja pyyhkimässä paikkoja ettei kahden viikon päästä olisi niin kamalasti hommaa. Pieleen menneistä jutuista huolimatta mielessä siintää jo muutto. Tilaamamme kalusteet ovat jo tulleet ja ne pitäisi hakea kotiin. Ystävämme tekee meille saunan lauteet mustaksi petsatusta kuusesta ja tulevalla  viikolla pitäisi myös sähkömiehen vierailla talollamme ja sitten voisi viritellä jouluvalot. Listoittaja tulee vasta jouluviikolla mutta homma pitäisi saada valmiiksi 21.12 mennessä. Uusi ulko-ovikin saapui jo kaksi viikkoa etuajassa joten meidän ei tarvitsekaan olla ilman ulko-ovea tammikuun puoleen väliin saakka. Ovi ei ole edelleenkään se, jonka olisin halunnut mutta hyvin saman tyyppinen joten menköön. Pääasia ettei siinä ole jalopuulistoja ikkunan ympärillä :)

Täytynee alkaa väsätä joulukortteja että ennättävät ajoissa postiin. Uudet kujeet huomenna!