Paljon on ehtinyt tapahtua siinä ajassa kun nämä sivut olivat alhaalla. Sähkömuutoskuvat menivät käsittelyyn ja palautuivat pari päivää sitten. Teimme useita muutoksia mutta lasku oli hyvin kohtuullinen, 1300e. 

Talon perustukset valettiin ennen juhannusta ja sisätäyttöjä tehtiin heinäkuun alkupuolella. Tuntui, että joka ainut mahdollinen laite kaivurista täryyn hajosi mutta saimme kuin saimmekin täytöt tehtyä ja salaojat vedettyä. Perustussuunnittelijamme oli myös piirtänyt perustuskuvan väärin ja koska terassien paikat ym oli katsottu sen mukaan, mieheni joutui yötä myöten korjaamaan virheitä viimeisenä iltana ennen talopaketin tuloa. Jännitin talopaketin tuloa ja pelkäsin, että virhellisestä kuvasta johtuen talo ei asettusikaan perustuksiin mutta 19.7. saimme kuin saimmekin talon paikalleen. Talopaketin pystytti virolaisporukka (suomalaisia ei juurikaan työmailla näy) ja aivan uskomattomalla vauhdilla. Talopaketin pystytys alkoi klo 7 aamulla ja oli valmis klo 14 mennessä. Ja mikä tärkeintä kaikki tuli tehtyä aivan viimeisen päälle! Nosturin kuljettaja tunsi miehet ja totesi heidän olevan Designtalon parhaimpia pystyttäjiä. Kaiken kaikkiaan miehiltä vei kolme päivää pystyttää talo ja tehdä terassin katot sekä aluskate taloomme. 

Talopaketin tulon jälkeen meni noin viikko ettei mitään tapahtunut. Kuulimme jälkeenpäin että tavarantoimituksessa oli ollut jotakin häikkää ja siitä syystä hommat seisoivat. Yht´äkkiä tontilla oli taas elämää ja saimme taloon kattopellit, jonka jälkeen alkoi välikaton teko, villojen ja höyrysulkujen asennus. Samaan aikaan toinen porukka teki ulkolaudoituksia takapihalle. Pari päivää tästä putkimiehet tulivat talolle ja tekivät ilmastointiputket ja vesijohdot ja viemärit. Tämän jälkeen tuli styroksit lattiaan ja raudat sekä lattialämmitys. Huomenna keskiviikkona 8.8. meille valetaan lattia ja perjantaina 10.8. saamme väliseinärungot sekä etupuolen laudoitusen ja terassit. Hommat todellakin tapahtuvat! Ainakin tähän mennessä ei ole moitteen sanaa työn laadusta. Ainut ongelma on kielimuuri sillä työmiehet eivät juurikaan ymmärrä eivätkä puhu suomea. Työnjohtaja on kuitenkin kielitaitoinen ja huipputyyppi, joten toivottavasti kaikki menisi hyvin loppuun saakka :)

Ainiin, mainitsin aiemmassa postauksessani miettiväni terassien pituuksia versus ikkuna. Niissä valitettavasti mentiin kyllä metsään ihan huolella. Sekä keittiön että olohuoneen ikkunankarmin ja terassin sivukaiteen väliin jää naurettavan vähän tilaa ja ne tuntuvat ahtaalle. Lisäsi tolppa on näymän tiellä. Harmittaa aika paljon, sillä terassien pidennys maksoi maltaita. Lisäksi saimme väärän verhoilulaudan taloomme mutta koska asia oli sovittu puhelimessa, ei ole mitään tehtävissä :( Noh, ehkä näihin asioihin silmä tottuu ajan kuluessa :)

Tässäpä talo edestä ja takaa :)