Juhannus oli ja meni. Saimme viettää sen kaikessa rauhassa sillä pohjatyöt ovat melkein valmiit ja talon antura sekä perustus on valettu! Kaupungin sähkäri kävi kytkemässä kaapelin kaupungin verkkoon tiistaina ja samana iltana valuporukkakin suvaitsi saapua paikalle klo 19 vain 3h myöhässä. Ilman pientä lisädraamaa ei tästäkään selvitty sillä perustussuunnittelijamme oli huolimattomuuksissaan piirtänyt perustuskuvaan talon ulkomitat, eikä perustuksen mittoja ja mieheni joutui lähtemään kahdeksan aikaan illalla kaatosateessa korjaamaan finnfoamien paikkoja, että valumuotit saatiin paikalleen. Onneksi kaikki kuitenkin onnistui ja keskiviikkona 20.6. valumiehet pääsivät hommiin. Kävimme iltapäivästä katsomassa tilannetta ja hommat olivat täydessä käynnissä. Torstai-iltapäivänä muotit oli sitten irroitettu ja tulevalla viikolla alemme tehdä sisätäyttöjä sekä salaojia. Nyt vasta alan kartoittaa, mihin ja minkä kokoinen talosta tulee. Minua hieman jännitti, kuinka lähelle tietä talomme tulee tontilla mutta ihan hyvin jää tilaa etupihallekin. Takapiha oli myöskin positiivinen yllätys.

 

Tulevalla viikolla riittää muutenkin huisketta, sillä muuttomme väliaikaiseen kämppään lähestyy, Topi-keittiöiden lomake pitäisi palauttaa ja lvi-muutoksiinkin tutustua. Pienimmäinenkin täyttää vuoden, joten eiköhän meillä pidetä juhlatkin lähiviikkoina. Odotan kovasti talopaketin saapumista mutta samalla tiedostan, että myös hoitovapaani lähestyy loppuaan. Tuntuu kamalalle viedä pylleröt hoitoon ja palata arkeen. No.. Topakan  kokoinen asuntolaina on aika motivoiva tekijä