Meidän tapauksessa ei onneksi mitään edellämainituista 

Olemme vihdoin saaneet jotain konkreettista aikaan. Perjantai-iltana kävimme kasaamassa kaadetut puut, risut ja kannot tontin takaosaan ja kaivinkonekin tuotiin paikalle. Tänään sitten tontin pintamaat kuorittiin pois ja kivet eroteltiin poisvientiä varten. Kiviä kertyi melkoinen kasa mutta se oli kyllä tiedossakin ja ehkäpä osan voisi hyödyntää omalla pihalla. Tonttimme on itseasiassa hieman lähempänä päätietä kuin luulimme ja kiviä ei ollutkaan ihan niin suurta määrää kuin aluksi pelättiin. Tämä helpotti maanrakennustöitä huomattavasti ja nyt saamme vielä tasaisemman pihankin. Takapiha ei ole kyllä kovin suuri mutta eipähän tarvitse sitten tuntitolkulla ajella nurmikoitakaan. Riittää että sinne mahtuvat terassin lisäksi lasten hiekkalaatikko, keinut ja trampoliini.

Tulevalla viikolla käymme noutamassa viemärit, putket, routasuojat ym. pohjia varten ja maanrakennusfirma kuljettaa joutomaat muualle. Seuraavana viikonloppuna päästään sitten jo kaivamaan vesijohtoja ja salaojia paikoilleen mikäli rakennuslupamme on selvä huomenna.

Taitaa kuitenkin käydä niin onnellisesti, ettei aivan mieletöntä kiirettä tulekaan vaikka aikataulu näytti aluksi hyvin haasteelliselle. Ainut vielä jännitystä aiheuttava tekijä on kaupunginvesijohtoverkko, joka vuotaa juuri meidän kadullamme. Emme saa työmaalle vettä, emmekä vielä tiedä onnnistuuko tonttiliittymän vetäminen vesijohtoverkkoon. Lisäksi voi olla että koko tie täytyy kaivaa auki jolloin emme saa talopakettia tontille.. Toivottavasti tämä harmi on korjattu heinäkuun puoleenväliin mennessä ja talotoimitus onnistuu suht kivuttomasti.

Kirjoittelen jälleen kun jotakin tapahtuu